#366seconds2016

Viime vuonna tallensin yhden sekunnin 4K videota joka päivä. Jaoin jokaisesta sekuntista myös yhden ruudun Instagramissa @JSTVSL
Tässsä on koko vuoteni 366 sekuntissa.

Välillä projektini tuntui loputtomalta ja vaativalta, mutta silti erittäin palkitsevalta. Vaikka halusinkin pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisena, kuvien valinta ja muokkaus veivät päivittäin paljon aikaa kuvaamisen lisäksi. Jokainen video on kuvattu LUMIX FZ300 kameralla ja ruutu valittu, sekä tallennettu kamerassa. Kuvat on siirretty WiFillä iPad miniin ja suurin osa muokattu Afterlight sovelluksella.

Lopullisen videon leikkaamisen aloitin joulukuussa tuomalla jo kuvatut ja numeroidut tiedostot aikajanalle. Ilman järjestelmällistä arkistointia olisin joutunut etsimään oikeita tiedostoja todella kauan. Onneksi olin jo valmiiksi kopioinut oikeat videot ja kuvat omaan kansioonsa, joka nopeutti myös oikeiden hetkien löytämistä videoilta.

Kirjoitin projektin alussa vinkkejä 366 tai 365 kuvaprojektin aloittamiseen. Nyt kun projektini on ohi, voin huokaista helpotuksesta, mutta haluan silti kannustaa muitakin dokumentoimaan oman vuotensa. Itse opin vuoden aikana paljon uutta videokuvauksesta, sekä pakotin itseni keksimään luovia kuvausideoita myös tylsinä päivinä.

Seuraava isompi projektini on suomenkielinen vlogi, jota voit seurata tilaamalla kanavani @JSTVSL YouTubessa!

Tykätyimmät kuvat 2016

Vuosi 2016 oli täynnä hienoja hetkiä! Tallensin jokaisesta päivästä sekunnin videon #366seconds2016 projektiani varten ja jaoin päivän parhaan ruudun Instagramissa. Video valmistuu pian ja julkaistaan YouTubessa ja Vimeossa. Tässä on yhdeksän tykätyintä kuvaani. Voit tehdä kuvakollaasin omista (tai kaverin) tykätyimmistä Instagram-kuvista täällä.

Kuviani jaettiin Instagramissa vähemmän kuin vuonna 2015, mutta kuvani saivat lähes tuplasti tykkäyksiä vuonna 2016!

JSTVSL #2016bestnine

Tässä osa kuvistani, joita jaettiin Instagramissa vuonna 2016.

A light snow-dusting captured by @jstvsl

Kuva, jonka Afterlight (@afterlight) julkaisi

The man in orange @jstvsl exploring Iceland

Kuva, jonka VAI-KØ The Beanie Maker (@vaikoclothing) julkaisi

Good night, #Helsinki! Sunset today at 21:37. #feelhelsinki Photo: @jstvsl

Kuva, jonka Visit Helsinki (@visithelsinki) julkaisi

Mobiili kuvanmuokkaus Afterlightilla

Käytätkö sinä tunteja Instagram kuviesi muokkaamiseen Lightroomissa tai Photoshopissa? Etkö mieluummin tekisi jotain hauskaa?

Minä muokkaan suurimman osan Instagram kuvistani iPad minilläni, joka on tarpeeksi pieni mukana kannettavaksi, mutta silti tehokas. Hyviä sovelluksia kuvanmuokkaukseen on satoja ja jopa Adobella on hyvät mobiiliversiot suosituista ohjelmistaan. Projektini #366seconds2016 myötä julkaisen uusia kuvia päivittäin ja siksi haluan pitää kuvien muokkaamisen yksinkertaisena, jotta aikaa jäisi muuhunkin. Kuvaan projektia LUMIX FZ300 kameralla 4K Photo tilassa ja kun olen valinnut videosta päivän ruudun, siirrän sen kamerasta tablettiini Wi-Fillä ja avaan suosikkisovellukseni kuvanmuokkaukseen nimeltään Afterlight.

Vinkkini kuvanmuokkaukseen Afterlightilla

Ennen-jälkeen vertailu LUMIX FZ300:lla kuvatusta ja Afterlightilla muokatusta 4K kuvasta
Aloita valitsemalla kuvaasi filtteri. Valinnanvaraa on paljon, mutta löydät nopeasti suosikkisi.

afterlight-01

Kun olet löytänyt parhaan filtterin, säädä sen tehokkuutta. Älä innostu liikaa filtteristä. Vähemmän on yleensä enemmän.

afterlight-02

Sitten on aika säätää kuvaa kattavalla työkaluvalikoimalla. Muista, että kaikkia työkaluja ei ole pakko käyttää hyvään lopputulokseen.

afterlight-03

”Clarify” työkalu tuo kuvaasi lisäpotkua, mutta jos käytät sitä liikaa, lopputulos voi näyttää HDR oksennukselta.

afterlight-04

Lisää vähän kirkkautta, jos kuvasi näyttää tummalta. Yksinkertaista.

afterlight-05

Kontrastin lisääminen saa kuvasi näyttämään raikkaammalta ja dramaattisemmalta.

afterlight-06

Lisää hitusen värikylläisyyttä, jos haluat kuvastasi värikkäämmän.

afterlight-07

Valotuksen korjaaminen muuttaa sekä valoisia, että varjoisia kohtia.

afterlight-08

Voit vähentää valoisten kohtien kirkkautta ja tasapainottaa ylivalottuneita kohtia.

afterlight-09

Tuo esiin varjojen yksityiskohtia lisäämällä kirkkautta varjoissa.

afterlight-10

Säädä erikseen huippu-, keski- ja varjokohtien sävyjä kuvassa.

afterlight-11

Voit säätää kaikkia RGB kanavia tasapainottaaksesi kuvaa.

afterlight-12

Liikuta säädintä reunalta reunalle nähdäksesi, mitä väriä kuvasi tarvitsee.

afterlight-13

Korjaa valkotasapaino tai lisää tunnelmaa värilämpötilalla.

afterlight-14

Jos kuvasi on epätarkka, sille ei voi paljoa tehdä, mutta jokainen kuva kaipaa pientä terävöitystä.

afterlight-15

Reunojen tummentaminen saa huomion kiinnittymään keskellä olevaan kohteeseen.

afterlight-16

Rajaa kuva Instagramin neliöksi tai miksi vaan. Kannattaa myös tallentaa muokattu kuva ennen rajausta.

afterlight-17

Voit tallentaa kuvasi erikokoisena jos käsittelet isoa tiedostoa, mutta tallenna aina suurin kuva ensin.

afterlight-18

Toivottavasti vinkeistäni on hyötyä! Tässä lopullinen kuvani Instagramissa @jstvsl